Tekstit

Miksi Ferrante on suuri

Kuva
En rakastunut Ferranteen ensisilmäyksellä. Rakastuin vasta toisella silmäyksellä, kun viime syksynä totesin, että tulen tekemään Ferranteen liittyviä duuneja jatkossa aika paljon. Parasta tehdä siis kotiläksyt (toim huom, työpaikkani on Ferranten suomalainen kustantaja, unohtakaa siis objektiivisuus).

Ekalla kerralla aloitin romaanin Loistava ystäväni (WSOY 2016, suom. Helinä Kangas) vuonna 2016. Taisin olla lomalla. Väsytti. Ei ollut paljon aikaa lukea. Ferranten tyyli viehätti, mutta putosin kärryiltä - oli aika paljon porukkaa Napolissa enkä sitä paitsi ollut erityisen innostunut lukemaan romaania tyttölapsista ja heidän ystävyydestään, kun koko elämäni oli pelkkää lapsishowta muutenkin.

Viime syksynä luin Hylkäämisen päivät, joka kertoo aviomiehen häipymisestä ja kotiäidin sekoamisesta. Kirja oli niin raju, että ihastuin heti (kts. esim. Arjan postaus, jos kirja kiinnostaa).

Aloin lukea uudestaan Loistavaa ystävää ja tällä kertaa oli vaikea ymmärtää, mikä siinä viimeksi oli niin v…

Pehmolelutyttö: kirja kaikkien nuorten vanhemmille

Kuva
Kirja-alalla sanotaan, että jos selviää hengissä lokakuusta, niin yleensä selviää uuteen vuoteen asti. Näin se suurinpiirtein menee, mutta hengissä ollaan tauosta huolimatta!

Olen lukenut syksyn aikana niin hurjan määrän kirjoja, etten edes tiedä mitä niistä tänne poimisin. Päädyin valitsemaan ensimmäiseksi yhden nuortenkirjan itselleni tärkeän teeman takia.

Kirja on Jukka Behmin Pehmolelutyttö (WSOY 2017), joka pääsi Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi viime viikolla. (Kirja on työpaikkani julkaisema, toim huom.)



Siinä on ainakin yksi kirja, joka ihan kaikkien vanhempien kannattaisi lukea. Kirja kertoo teini-ikäisestä Emiliasta, joka huomaa yhtäkkiä saavansa miehiltä huomiota. Kotoa tai ystäviltä huomiota ei sen sijaan juurikaan tule, joten Emilia hakee sen sieltä, mistä nätti nuori tyttö sen helpoimmin saa: internetistä.

Kirjaa lukiessa tulee ensimmäisenä mieleen, mihin tyhmyyksiin olisi itse voinut nuorena päätyä, jos meillä olisi ollut sellainen asia kui…

Kuusi arkisyytä lukea lapselle - yes, you can!

Kuva
Luetko lapsellesi kirjoja usein? Onnittelut - kuulut pikkiriikkiseen vähemmistöön Suomessa.

Tämän opin töissä viime viikolla. Perehdyin Lukukeskuksen Lue lapselle -hankkeeseen ja järkytyin, lainaus sivustolta:

"Viimeisten tutkimusten mukaan vain 25 % suomalaisvanhemmista lukee lapselle usein. Pohja lukemiskulttuurille ja lukutaidolle luodaan kuitenkin jo varhaislapsuudessa. Vanhempien merkitys lapsen lukutaidolle on ratkaisevin nimenomaan ennen kuin lapsi itse osaa lukea."

Piti ottaa lukulasit esiin: sanotaanko siinä todella, että vain 25 % lukee lapselle usein? Luulin, että luku olisi toisinpäin: vain 25 % vanhemmista EI lue usein lapselle. Kysyin lisää hankkeeseen osallistuvalta ammattilaiselta, joka kiertää päiväkodeissa vinkkaamassa vanhemmille ja henkilökunnalle lastenkirjoista. Hän vahvisti asian: monet vanhemmat eivät tiedä, mitä lukisivat tietyn ikäisille lapsille tai sanovat, että lukemiseen ei ole aikaa. Höpö höpö, sanon minä.



Lue lapselle -sivulta löytyy järkiperus…

Terveisiä työelämästä!

Kuva
Pääsin takaisin töihin! Paino sanalla pääsin, koska siltä se hoitovapaan jälkeen todella tuntuu.

Yhdestä työnkuvan muutoksesta olen erityisen iloinen: rooliini kuuluu nyt uutuutena lasten- ja nuortenkirjojen viestintä (muiden muassa) ja voitte varmaankin kuvitella, miten innolla tähän hommaan ryhdyn, kun lastenkirjoja on viime vuosina tullut kahlattua ja ihan joka päivä. Genrestä on siis jonkun verran omakohtaista kokemusta ja kotonakin ankara kirjaraati valmiina. Lisäksi olen jotenkin onnistunut innostamaan kaksi pientä poikaa lukemisesta ja aion jatkaa tästä teemasta paasaamista nyt ihan viran puolesta.

Ja sitten viikon kulttuurivinkki: iloisena yllärinä pääsin jo ekan viikon aikana hauskalle dinnerille tapaamaan tuttuja bloggareita, kun Baba Lybeck kertoi syksyn Kirja vieköön -tapahtumista. Hieman yllätyin, kun meille alettiin tarjoilla neljän ruokalajin illallista juomineen (skål!) ja totesin vierustovereille, että nyt on kirjabloggaajien status selvästi noussut poissaoloni aikana.…

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Kuva
Puhutaanpa kerrankin pissasta. Aihe liittyy kirjallisuuteen ja pottakasvatukseen pienten mutkien kautta. Luin Hesarista keväällä asiantuntijan ohjeet siitä, kuinka lapsi opetetaan kuivaksi (koska nykyvanhemmat eivät osaa). Se meni suunnilleen niin, että lapselle juotetaan paljon nestettä, laitetaan potta keskelle olohuonetta ja odotetaan, että se pissaa siihen. Sitten annetaan rusina ja kohta lapsi on kuiva.

Kokeilin. Ei mennyt niin. Meillä on jostain syystä semmoisia lapsia, jotka istuvat potalle vain jos itse haluavat. Kuopus sai tällä ohjeella pottaraivarit, joita jatkui sitten pari viikkoa joka kerta kun edes näytin potan. Seuraavaksi otin käyttöön saman menestyksekkään mallin kuin esikoisen kanssa, eli mökille kesälomalle ilman vaippaa ja housuja. Puskapissa on se ainoa helppo takuukonsti, mutta sitä on vähän vaikea toteuttaa kaupungissa.

On kuitenkin yksi asia, joka näyttää toimivan: pottakirjat. Aloin lukea niitä ajoittain iltasatuna jo viime syksynä. Asetin potan esille kylppä…

Zimbabwe saaristossa: Petina Gappah

Kuva
Löysin täydellisen hiekkarantakirjan: Petina Gappahin novellikokoelman Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta (Tammi 2009, suom. Seppo Loponen). Liian usein ei tule luettua afrikkalaista kirjallisuutta ja se on kyllä sääli.

Gappah kertoo tarinoita Zimbabwesta äärimmäisen hauskalla ja koskettavalla tavalla. Mugabe on suistanut maan sekasortoiseen tilaan, jossa leipä maksaa puoli miljoonaa dollaria ja bensasta joutuu taistelemaan. Ihmiset sinnittelevät kekseliäillä keinoilla kaoottisessa maailmassa. Gappah kuvaa osuvasti myös yhteiskunnan jakautumista äärimmäisen rikkaisiin ja slummien köyhiin - hän kertoo molemmista maailmoista yhtä aidon tuntuisesti ja tarkoilla yksityiskohdilla.



Novellissa "Kultaisen kolmion sydämessä" kerrotaan tällaisen rikkaan edustusrouvan pitkästyttävästä päivästä, jossa kotiapulainen tuo aamuteen vuoteeseen. Suurin huoli on miehen nuori rakastajatar, joka saattaa sivuuttaa rouvan päivänä minä hyvänsä. Nämä "pikkutaloissa" asuvat kakkos…

Taisteluni jatkuu

Kuva
"Silloin minulla oli ollut elämä edessä. Kaikkea saattoi tapahtua. Kaikki oli mahdollista. Niin ei enää ollut. Paljon oli tapahtunut, ja kaikki tapahtunut sääteli tulevien tapahtumien premissit.

Mahdollisuuksia oli ensinnäkin vähemmän. Tunteeni olivat heikompia. Elämä vähemmän kiihkeää. Tiesin olevani puolivälissä, ehkä enemmän kuin puolivälissä. Kun John olisi yhtä vanha kuin minä nyt, olisin kahdeksankymmentä. Minulla olisi siis toinen jalka haudassa, ellen sitten maannut siellä koko ukko. Kymmenen vuoden kuluttua olisin viisikymmentä. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua kuusikymmentä.

Oliko siis ihme että onnella oli varjo?"

Kyllä, jäin koukkuun Knausgårdiin. Kun nelikymppinen pienten lasten isä kirjoittaa jotain näin osuvaa keski-ikäisestä elämästään, niin voi todeta, että nelikymppiselle pienten lasten äidille löytyy kosketuspintaa, johon tarttua. Taisteluni, toinen kirja (Like 2012, suom. Katriina Huttunen) vei siis kaiken sen lukuajan, jota lomalla sain (kirjassa on yli 6…