Amerikka katsoo peiliin - again
Sain kollegalta lainaan hienon näköisen klassikon uunituoreena painoksena. Takakansitekstin jälkeen tuli tuttu ja kauhea nolostus: ai tällanen, miten mä nyt oon tänkin voinut missata täysin... Päästyäni vähän yli puoliväliin selvisi tänään, mistä TODELLA on kysymys: Kate Winslet voitti jonkun palkinnon elokuvasta nimeltä Revolutionary Road - siinäpä selitys siihen, miksi tämä Richard Yatesin vuonna 1961 ilmestynyt Revolutionary Road -esikoinen on herätetty henkiin suomeksikin (ja huom: todella harvinaislaatuisesti englanninkielisellä nimellä - että kaikki hoksaavat leffa-yhteyden, ehkä ;).
Innostuin kirjasta takakannen perusteella kovasti - Kurt Vonnegut vertaa teosta Kultahattuun. Virhe: liikaa odotuksia. Ei tämä kyllä mikään Kultahattu ole (yksi lemppariklassikoitani muuten, lukekaa, jos on jäänyt väliin - kirjailija on F. Scott Fitzgerald ja kyllä, siitä on se kuuluisa Robert Redford - Mia Farrow -leffa "The Great Gatsby").
Amerikkalainen keskiluokka on ilmeisesti Bushin jälkeisessä krapulassa päättänyt katsoa peiliin 60-luvun kautta, koska viime vuosikymmenet ovat liian lähellä peiliin katsottavaksi. Amerikkalaisen unelman kritiikille tuntuu olevan tilausta - Revolutionary Road -leffan lisäksi esimerkkinä lempparisarjani Mad Men.
Sääli vain, että Mad Men tekee tämän Yatesia paremmin. Kirja on hyvä ja ihan kiinnostava (jopa siinä määrin, että täytynee katsoa leffa), mutta jäänyt ehkä ajastaan jälkeen: uskon kirjan olleen huikea ja rohkea yhteiskuntakriittinen kuvaus 60-luvulla, mutta sittemmin tätä settiä on nähty sen verran, että aihe on aavistuksen ikävystyttävä.
Jaa mikä aihe: amerikkalainen pikkukaupungin pikkuperhe päättää jättää pinnallisen ja pettymyksiä täynnä olevan elämänsä ja muuttaa Pariisiin. Olen lukenut 2/3:aa, mutta lupaan palata asiaan, jos loput 1/3:aa räjäyttävät tajuntani ja kadun kaikkea edellä arvioitua ikävystyttävyyttä.
Sitten vielä yksi pohdinta: tuleeko kirjasta klassikko, jos se herätetään henkiin 40 vuotta myöhemmin leffan ja kirjan uusintapainosten myötä? Ehkä. Mielestäni Yatesin romaanin ansio on enemmän tietyn genren aloittajana kuin klassikkona, joka kestäisi aikaa sellaisenaan. Ei se kestä - mutta amerikkalainen keskiluokka kyllä kestää ja siksi sen kuvaukset ovat ajattomia kunnes toisin todistetaan. ;)
Innostuin kirjasta takakannen perusteella kovasti - Kurt Vonnegut vertaa teosta Kultahattuun. Virhe: liikaa odotuksia. Ei tämä kyllä mikään Kultahattu ole (yksi lemppariklassikoitani muuten, lukekaa, jos on jäänyt väliin - kirjailija on F. Scott Fitzgerald ja kyllä, siitä on se kuuluisa Robert Redford - Mia Farrow -leffa "The Great Gatsby").
Amerikkalainen keskiluokka on ilmeisesti Bushin jälkeisessä krapulassa päättänyt katsoa peiliin 60-luvun kautta, koska viime vuosikymmenet ovat liian lähellä peiliin katsottavaksi. Amerikkalaisen unelman kritiikille tuntuu olevan tilausta - Revolutionary Road -leffan lisäksi esimerkkinä lempparisarjani Mad Men.
Sääli vain, että Mad Men tekee tämän Yatesia paremmin. Kirja on hyvä ja ihan kiinnostava (jopa siinä määrin, että täytynee katsoa leffa), mutta jäänyt ehkä ajastaan jälkeen: uskon kirjan olleen huikea ja rohkea yhteiskuntakriittinen kuvaus 60-luvulla, mutta sittemmin tätä settiä on nähty sen verran, että aihe on aavistuksen ikävystyttävä.
Jaa mikä aihe: amerikkalainen pikkukaupungin pikkuperhe päättää jättää pinnallisen ja pettymyksiä täynnä olevan elämänsä ja muuttaa Pariisiin. Olen lukenut 2/3:aa, mutta lupaan palata asiaan, jos loput 1/3:aa räjäyttävät tajuntani ja kadun kaikkea edellä arvioitua ikävystyttävyyttä.
Sitten vielä yksi pohdinta: tuleeko kirjasta klassikko, jos se herätetään henkiin 40 vuotta myöhemmin leffan ja kirjan uusintapainosten myötä? Ehkä. Mielestäni Yatesin romaanin ansio on enemmän tietyn genren aloittajana kuin klassikkona, joka kestäisi aikaa sellaisenaan. Ei se kestä - mutta amerikkalainen keskiluokka kyllä kestää ja siksi sen kuvaukset ovat ajattomia kunnes toisin todistetaan. ;)
Kommentit