Kirjaa, ruusua ja lukematon lukupiiri

Näinä kurjina lama-aikoina pitää kannustaa ihmisiä kulttuurin ja edullisten kirjojen pariin: Kirjan ja ruusun päivää vietetään tiistaina Kampin Narinkkatorilla klo 10-19. Ainakin kannattaa kävellä torin poikki ja kurkata parhaat kirja-alet tai hakea ruusu - yleensä sen on joltain osastolta joka vuosi saanut... Hyvä ja pieni vartissa läpikäveltävä vaihtoehtotilaisuus niille, joilla menee hermo massiivisilla kirjamessuilla.

Sitten lukupiiriasiaa: totesimme ilahtuneina perustaneemme armollisen lukupiirin, jossa kaikki sooloilevat omien kirjojensa parissa. ;) Ts. demokraattinen perussääntömme siitä, että kirjaa ei ole pakko lukea on johtanut siihen, että kirjan on yleensä lukenut yksi ja toinen on aloittanut. Positiivista asiassa on se, ettei se estä mitenkään käymästä kirjoista silti vilkasta keskustelua. Siis mistä tahansa kirjoista, joita itse kukin on lukenut viime aikoina lukupiiri-kirjan sijaan. Mukana on tosin yksi lukija-Finlandian ansaitseva sissi, joka lukee jokaisen kirjan kannesta kanteen (harppomatta, huom), piti siitä tai ei ja lisäksi lukee siis ylipäänsä kaikki kirjat aina kannesta kanteen - hämmästyttävää!

Seuraavaksi kirjaksi valikoitui joka tapauksessa Puolikas keltaista aurinkoa, jonka arviota lupasin säästellä seuraavaan kokoontumiseen kesäkuussa. Lisäksi lukupiirissä suositeltiin varauksetta Lukija-elokuvaa, joka on kerrankin yhtä hyvä kuin itse kirja - suosittelen ehdottomasti kumpaakin!

Kommentit

Aino sanoi…
Miten kirjojen lukeminen muuten kuin kannesta kanteen, siis harppomalla, on varsinaisesti lukemista? Ei sen jälkeen voi oikein sanoa lukeneensa kyseessä olleen kirjan.
Ina sanoi…
Juu, kieltämättä vähän näinhän se on - jos kyseessä ei ole työhön liittyvä kirja, joka on pakko ainakin selata läpi, niin jätän itse kirjan suosiolla kesken (mikä on sekin rikollista toimintaa monien mielestä ;).

Mutta puhuttiin eilen tässä yhteydessä Lääkäriromaanista, jossa oli se outo ja aika irrallinen viihdesivutarina - yksi lukija sanoi hypänneensä lopulta suosiolla sen yli, koska kyseinen sivukuvio ei kiinnostanut ollenkaan ja olen samaa mieltä: sen yli hyppäämisessä ei kyllä menettänyt mitään... Harvoin tietysti on näin.
Harppojat, puolustautukaa? ;)
Anonyymi sanoi…
Harppoja ilmoittautuu ja puolustatuu! :) Niin paljon kirjoja, niin vähän aikaa - jos kirja on osittain hyvä ja/tai juoni kiinnostaa, mutta tarina esim. piinallisen pikkutarkasti kerrottu tai tosiaan omituisia sivujuonia, jotka esim. poikkeavat kirjan muusta tyylistä / tarinasta täysin -> mielestäni loistava syy harppoa, jotta saa kirjasta irti juuri sen mitä itse haluaa/tarvitsee, mistä nauttii - miksi "piinata" itseään ja "tuhlata" aikaa kohtiin, jotka eivät kerta kaikkiaan vaan kiinnosta? ;) Lääkäriromaanin rinnalle voisin antaa esimerkin Siri Huvstedtin Kaikki mitä rakastin kirjasta, jonka yksityiskohtaiset taidekuvaukset olivat minulle välillä hiukan liikaa ja skippailin niitä välillä aivan suosiolla, mutta halusin kuitenkin lukea kirjan muuten loppuun...

t. Lukupiirin T :)
Anonyymi sanoi…
Niin siis Siri Hustvedt, eikä Huvstedt...
Jenni sanoi…
Minäkin ilmoittaudun sekä keskeyttäjäksi että harppojaksi. Maailmassa on liikaa luettavaa, huonoon (paitsi kenties ihan nopealukuiseen huonoon) ei kannata jumittaa. Jotkut huonohkot tai liian hankalat kirjat taas voi selvittää harppoen - saapahan ainakin jonkunlaisen käsityksen, mistä puhutaan. Klassikkokirjojen kohdalla on vielä sekin, että kirjasta voi hakea lisätietoa, vaikkei itse kirjaa rivi riviltä ja syventyneenä lukisikaan.

Tunnustan, että minulle käy hyvin helposti sivutarinoiden kohdalla juuri noin, tarina jää kokonaan sivuun...

Miksi muuten usein puhutaan siitä, ettei harppomalla ja hyppimällä jää mitään mieleen kirjasta? Olen huomannut, että minulle ei sovi myöskään liian hyvät kirjat. Silloin en harpo, mutta ahmin niin, että lopuksi on tunne, etten edes muista kirjasta mitään. Joskus pitääkin heti lukea sama kirja uudestaan.
Ina sanoi…
Haa, tässä ainakin mulle ihan uusi näkökulma lukemisen flowhon, siis se, ettei liikaa syventymällä muistakaan mitään vaan on vain pökertynyt. ;)

Mitä tulee Hustvedtiin niin olen jo aiemmin tehnyt häpeällisen tunnustuksen siitä, että ko. romaani on edelleen kesken nimenomaan loputtomien taidekuvausten takia. :-/ Kyseessä on oikeasti hyvä kirja, mutta kun en pystynyt hyppimään taideosien yli enkä myöskään keskittymään niihin niin koko teos jäi odottamaan jotain zenbuddhistisempaa elämäntilannetta. Sääli sinänsä.

Ja lukioaikoina sentään keräilin ja luin taidekirjoja ihan tosissani! Näin maailma muuttuu eskoseni eikä aina mitenkään kehittyneempään suuntaan...
Aino sanoi…
Okei, nyt alkaa avautumaan tämä Inan profiilissaan mainitsema "huonojen kirjojen lukemisen kesken jättämisen", ja mitä se oikeasti tarkoittaa... !Aloitan siis Hustvedtistä treenaamisen, ellei itsepäisyys voita (tai käy niin, että pidän yksityiskohtaisesta taidekuvauksesta...).
Ina sanoi…
Loistavaa, raportoi sitten miten kävi, toivotaan, että pysyt sitkeiden sissien leirissä... ;)
Jenni sanoi…
Hmmm. Minulle taas Kaikki mitä rakastin oli hyvä kirja mm. juuri taidekuvausten takia, vaikka usein liian pitkät kuvaukset saavat harppomaan. Pidin kirjasta kaikkineen. Se taitaa olla kirja, joka jakaa mielipiteitä: minusta se oli "koukuttava lukuromaani", mutta kaveri joka yleensä pitää samantyyppisistä kirjoista, oli ahdistunut kirjasta toden teolla.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Paluu menneisyyteen

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan