Vappu Orlov (toim.): Venäläisiä kertojia
Summa summarum: Kuka pelkää venäläisiä klassikoita?
On pakko esitellä yksi kesän lempparikirjoistani, vaikka se onkin oman talon kirja: Vappu Orlovin toimittama ja suomentama Venäläisiä kertojia (Avain). Olin kirjasta etukäteen hurmiossa ja olen edelleen. Orlov poimi klassikoista omat suosikkitarinansa ja suosittelen ehdottomasti kaikille niille, jotka pelkäävät venäläisiä klassikoita, mutta haluaisivat keskustella niistä sivistyneesti. Annan jopa takuun: tämän kirjan jälkeen voit esittää muutaman knoppitiedon, joka vaientaa muut viisastelijat.
(Niille, jotka haluavat kirjasta Venäjää tuntevan pro-kritiikin, suosittelen Kiiltomatoa)
Arvio: Ilahduin heti alun tiiviistä kirjailijaesittelyistä. En itsekään enää muistanut, kuka kuoli keuhkotautiin ja kuka kaksintaisteluun, traagisestihan he tuppasivat kuolemaan kaikki. Mukaan on poimittu grand old maneja (mm. Tolstoi, Dostojevski, Gogol), mutta myös vähemmän tunnettuja, kuten Saltykov ja Leskov.
Kertomukset edustavat eri lajityyppejä: on satiireja ja seikkailuja, yhteiskuntakritiikkiä ja suurta draamaa. Lopussa on myös sanaselitysosasto tosi hikareille.
Viihdyin. Toisten kanssa paremmin, toisten kanssa vähän huonommin, mutta raskaaksi kokoelmaa ei voi moittia. Oma lempparini oli Saltykovin hulvaton "Kertomus siitä, miten yksi musikka ruokki kaksi kenraalia", josta otin alkulauseen.
Lopuksi haluan ilmaista syvimmän ja nöyrimmän ihailuni teoksen kielestä. Myönnetään rehdisti, että nykykielellä kertomuksia on kevyempi lukea, mutta Orlov on onnistunut säilyttämään ilmauksissa myös ihanaa vanhahtavuutta, joka tuo oikean klassikkofiiliksen. Siihen tarvitaan kääntäjälegendan taitoa ja kokemusta.
Kenelle: Sekä venäläisten klassikoiden faneille että niille, joilla Sota ja rauha on edelleen aloittamatta. Koululaisille Sodan ja rauhan sijaan.
Paras alkulause: "Olipa kerran kaksi kenraalia, ja koska he molemmat olivat huikentelevaisia, niin tuota pikaa, aivan yks kaks, he päätyivät autiolle saarelle."
Jälkimaku: Vaadin lisää!
Mitä äiti tykkäsi: Klassikkonsa lukeneenakin tykkäsi ja löysi uutta.
Starat: 4.
Arvio: Ilahduin heti alun tiiviistä kirjailijaesittelyistä. En itsekään enää muistanut, kuka kuoli keuhkotautiin ja kuka kaksintaisteluun, traagisestihan he tuppasivat kuolemaan kaikki. Mukaan on poimittu grand old maneja (mm. Tolstoi, Dostojevski, Gogol), mutta myös vähemmän tunnettuja, kuten Saltykov ja Leskov.
Kertomukset edustavat eri lajityyppejä: on satiireja ja seikkailuja, yhteiskuntakritiikkiä ja suurta draamaa. Lopussa on myös sanaselitysosasto tosi hikareille.
Viihdyin. Toisten kanssa paremmin, toisten kanssa vähän huonommin, mutta raskaaksi kokoelmaa ei voi moittia. Oma lempparini oli Saltykovin hulvaton "Kertomus siitä, miten yksi musikka ruokki kaksi kenraalia", josta otin alkulauseen.
Lopuksi haluan ilmaista syvimmän ja nöyrimmän ihailuni teoksen kielestä. Myönnetään rehdisti, että nykykielellä kertomuksia on kevyempi lukea, mutta Orlov on onnistunut säilyttämään ilmauksissa myös ihanaa vanhahtavuutta, joka tuo oikean klassikkofiiliksen. Siihen tarvitaan kääntäjälegendan taitoa ja kokemusta.
Kenelle: Sekä venäläisten klassikoiden faneille että niille, joilla Sota ja rauha on edelleen aloittamatta. Koululaisille Sodan ja rauhan sijaan.
Paras alkulause: "Olipa kerran kaksi kenraalia, ja koska he molemmat olivat huikentelevaisia, niin tuota pikaa, aivan yks kaks, he päätyivät autiolle saarelle."
Jälkimaku: Vaadin lisää!
Mitä äiti tykkäsi: Klassikkonsa lukeneenakin tykkäsi ja löysi uutta.
Starat: 4.
Kommentit