Totuus sensaatiosta: Fifty Shades: Sidottu

Olisipa kiva todeta, että nyt on kuulkaa tehty teos, jonka rinnalla Lady Chatterley ja Markiisi de Sade kalpenevat, hui sentään, kuinka tuhmaa!

Vaan kun ei.

Joudun olemaan ikävän ennalta-arvattava ja toteamaan, etten ainakaan vielä ymmärrä mikä tässä Fifty Shades -kirjassa on se suuri sensaatio. Suoraan sanottuna olen vähän pettynyt.

Tämähän on enemmän SinäMinä-matskua kuin edes Reginaa - koulutyttöerotiikkaa, sanon minä, siitäkin huolimatta, että kyse on sadomasokismista (sen nyt kai arvaa jo kirjan nimestä: "Sidottu").

Ensinnäkin päähenkilö on jatkuvasti, rasittavuuteen saakka punasteleva kirjallisuudenopiskelija tyttönen. Olisipa se pää-äijä edes äijä, mutta kun ei: hän on 27-vuotias huippumenestynyt suuryrityksen johtaja. Siis 27.

Sallikaa mun nauraa. Onko tämä nyt sitten keski-ikäisen kotiäidin mielestä uskottavaa? No ei ole. Anteeksi nyt vaan. En halua olla millään muotoa epäkunnioittava 27-vuotiaita kohtaan - kyllä hekin voivat olla suuryritysten johtajia, mutta kun meistä lähes nelikymppisistä se tuntuu kuitenkin jo vähän kaukaiselta ajalta, punasteluineen ja opiskeluineen..?

Päähenkilöiden lisäksi häiritsee kirjallinen tyyli: se ei ole surkeinta mahdollista, mutta häiritsevää. Viihteen ei tarvitse olla Nobel-kirjallisuutta, esim. Bridget Jonesit ovat siitä loistava esimerkki. En voi silti mitään sille, että slarvius häiritsee, esim. näin: "Ray ei ole puhelias. Siitä huolimatta hän on edelleen hengissä."

Ahaa? Mitä se tarkoittaa? Puhumattomuus tappaa, vai..?

Kirjan ongelma ei siis ole se, että se on viihdettä, vaan se, että lupauksista huolimatta en mielestäni kuulu kohderyhmään (ne kotiäidit ;). Mieleen tulee aika naiivin opiskelijatyttösen päiväkirja, enkä pysty pitämään sitä matskua erityisen kiinnostavana tai yllätyksellisenä. Odotin vähemmän kliseitä: miljonäärimies ja punasteleva koulutyttö - eikö asetelma mitenkään voinut olla vaikka toisinpäin..? SE olisi ollut kiinnostavaa.

Kuuttasataa sivua en jaksa lukea tätä millään, mutta jos koulutyttömäisyys ei häiritse ja sadomaso-teema kiinnostaa tirkistelymielessä, niin kai tätä voi suositella eroottisena viihdepläjäyksenä? Lukiolaisena olisin varmaankin lukenut tämän yhtä innolla kuin Lady Chatterleyn aikoinaan - nyt olen kai jo vähän liian vanha. ;)

Kirjan ongelma ei ole se, että se olisi kamalan huono, vaan ylierotisoitunut aikakautemme. Riittää, kun avaa telkkarin ysin uutisten jälkeen, niin kyllähän sieltä joltain kanavalta jotain aika ronskia tulee. Jos kaipaan romantiikkaa, katson mieluummin jonkun hölmön romanttisen leffan. Kirjoilta odotan muita elämyksiä.

Kommentit

Martta sanoi…
Luin nuo kirjat englanniksi ja totta puhuen oli tosi ärsyttävää lukea kun joka toisella sivulla punasteltiin ja joka toisella hymyiltiin ujosti.
Ina sanoi…
Ai niissä on kaikissa sama. Elin jotenkin toivossa, että se oli vain tässä osassa.

Ei se tunnu oikein nykyaikaiselta tai ainakaan kypsempien naisten jutulta, että koko ajan punastellaan ja ujostellaan? Vai sellasiako me kaikki oikeesti edelleen haluttaisiin salaa olla, kirjailijan mielestä..? ;)
Arja sanoi…
Pitäisiköhän lukea, miten näin (yli)kypsään naiseen kolahtaisi... oikeasti, kaiken kuullun perusteella ei kyllä tähän viitsisi aikaa käyttää eikä pääse lukulistalle. Yleensä olen utelias kaikenlaisten kirjojen suhteen, tämän jätän silti suosiolla väliin. Mutta kiva kuulla, mitä kommentteja herää. Kuulin, että sitä on myyty Isossa-Britanniassa enemmän kuin Harry Potteria! Jonkinlaiseen nälkään se siis vastaa?
Hyvä postaus! Minä myös luin englanniksi kaksi ekaa näistä (toisen kohdalla harpoin sivukaupalla yli, koska blaaaaaah hieman toistettiin siinä itseä). En lainkaan ymmärrä, miksi tämä on niin suuri hitti maailmalla. Laatukirjallisuutta tämä ei ole nähnytkään, mutta luulenpa, että tämä uppoaa juuri parinkympin molemmilla puolilla oleviin "pikku naisiin", kuten omassa arviossani kirjoitin. MUTTA Mr. Grey oli mielestäni silti hyvin rakennettu henkilöhahmo. Ei ehkä ole kaikista uskottavinta, että suurjohtaja on 27-vuotias, mutta onhan toisaalta niitäkin...
Ofelia sanoi…
Itse taidan tehdä sen päätelmän, että koska olen aika hidas lukija, jätän tämän väliin, ettei aika mene hukkaan. Toisaalta olisi hauska muodostaa ihan oman kokemuksen perusteella mielipide kirjasta, joka on nyt näin pinnalla. MUTTA: pokkarinakin tämä maksaa yli 15 euroa. Kyllä kevyt viihdepokkari pitäisi saada halvemmalla.
Ina sanoi…
Ofelia: tätä voi mainiosti lukea harppomalla - en itse tee yleensä koskaan niin, mutta tällä kertaa se toimii. Haluan nimittäin tietää, onko loppu niin kliseinen kuin pelkään eikä kirjasta menetä mitään, vaikka välillä hyppii jotain pahimpia sivujuonia yli (esim. kaikki ihan turhat muut ihailijat, joita sankarittarella tietenkin riittää).

Olen muuten samaa mieltä, että Greyssä on sittenkin jotain kiinnostavaa! Adoptiolapsuus perversion selittäjänä saa tosin mulla niskakarvat pystyyn, mutta katson nyt loppuun ennen kuin tuomitsen: sillä tavalla tähän jää koukkuun, että syntisen Herra Greyn salaisuus täytyy selvittää. ;) Ja oppiihan tässä samalla kaikenlaista sadomasokismistakin, tirsk. Ehkä palaan tähän kumminkin vielä, vaikka meinasin jo luovuttaa..
Helmi sanoi…
Ina! Tulin pitkästä aikaa kurkkimaan sun blogia ja olet tullut takaisin! Parasta.

Jennin Koko lailla-blogissa on tästä hyvä juttu myös, ja mahtava sitaatti kirjasta, joka alkaa "Oi Anastasia!". En uskonut että tuollaista lausetta voisi olla missään kirjassa :) kirjan jätän kuitenkin väliin, samaa mieltä olen siitä että jos asetelma olisi ollut toisinpäin, "punasteleva mies ja miljonäärityttö" , olisi se ollut kiinnostavampi :)
Ina sanoi…
Ah, ihanaa, että olet täällä ja kiitos vinkistä, mun täytyy käydä kurkkimassa Jennin juttu! :D

Jatkan vielä Sidotusta sittenkin ja siirryn sen jälkeen takaisin ns. normikirjallisuuden pariin.. ;)
Anonyymi sanoi…
Hei Ina, tulin kyllä hieman pahalle mielelle kommentistasi: Ei se tunnu oikein nykyaikaiselta tai ainakaan kypsempien naisten jutulta, että koko ajan punastellaan ja ujostellaan?
Kyllä vain, näin 5-kymppisenäkin, vaihdevuosivaivaisena, punastellaan kovastikin. Se ei ole ns. kuuma aalto, vaan nuoruudesta jatkunut punastelu ja ujous, joka on kärjistynyt muutaman vuoden aikana. Itse trilogiasta - viimeinen osa menossa ja olen viihtynyt näiden(kin) kirjojen parissa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Mitäs me hirviöt