Anu Partanen: Pohjoinen teoria kaikesta - Parempaa elämää etsimässä

Alan kyllästyä Donald Trumpiin. Eikö siitä vastenmielisestä tekohymystä pääse missään eroon? Ei pääse, seuraavaan neljään vuoteen ainakaan, jos oikein huonosti käy.

Trumpin sijaan päätin perehtyä paremmin Amerikkaan. Valitsin luettavakseni Anu Partasen tietokirjan Pohjoinen teoria kaikesta - Parempaa elämää etsimässä (Tammi 2016). Partanen on tunnettu suomalainen toimittaja, joka muutti Jenkkeihin miehen perässä. Siellä hän alkoi melko pian tuntea syvää ahdistusta, jonka syytä ei täysin ymmärtänyt. Kunnes hän huomasi, että itse asiassa koko Amerikka on ahdistuksen vallassa. 

Siitä syntyi erinomainen tietokirja, jonka Partanen kirjoitti englanniksi amerikkalaisille (The Nordic Theory of Everything: in Search of a Better Life). Haastattelujen perusteella olin kuvitellut, että kirja on trendikkään omakohtainen tilitys elämästä Amerikasta. Sitä se ei ole, onneksi. Sen sijaan se on painavaa asiaa ja pitkän lähdeluettelon sisältävä tietokirja. Partanen käyttää itseään esimerkkinä, mutta ennen kaikkea hän käsittelee Pohjoismaiden ja Amerikan eroja tutkimuksiin perustuen. Silti kirja on vetävä ja helppolukuinen.

Miksi amerikkalaiset sitten ovat ahdistuneita? Siksi, että he elävät Partasen mukaan menneisyydessä. Etenkin keskiluokka on joutunut taloudelliseen ahdinkoon mm. lasten valtavien opiskelumaksujen ja järjettömän sairasvakuutussysteemin takia. Sen sijaan Pohjoismaissa ihmiset elävät juuri siinä valinnan ja yksilön vapaudessa, josta Amerikka itseään aina niin kovasti ylistää. 

Partasen mukaan suomalaiset eivät tajua, miten hyvin asiat täällä edelleen ovat. Hän ymmärsi sen vasta muutettuaan Jenkkeihin ja ahdistuttuaan jo neljän kuukauden kuluttua suomalaisen sosiaaliturvan menettämisestä. Hänellä ei ollut varaa sairasvakuutukseen (pienimmätkin maksut ovat yleensä yli 1000 euroa kuukaudessa), joten hänen miehensä otti opetustyön, jonka ansiosta he saivat yhteisen vakuutuksen, jonka hinta oli "vain 750 euroa" kuukaudessa. 

Kaiken lisäksi on aina erittäin epävarmaa, mitä vakuutus sairauden sattuessa kattaa: Partanen kuvaa vakuutettuja ihmisiä, jotka ovatkin yllättäen saaneet jälkikäteen kymmenien tuhansien eurojen laskuja ihan tavallisistakin leikkauksista. Tyypillistä on sekin, että vakuutukset eivät kata kaikkia hoitokuluja: esimerkiksi 100 000 euron syöpähoidoista potilaan maksettavaksi voi hyvin jäädä puolet - ja sekin riippuu monimutkaisista ja usein muuttuvista vakuutusehdoista.

No ahdistaahan se suomalaista, mitä tahansa Suomen julkisesta terveydenhuollosta sitten onkaan mieltä. 

Olen tutustunut samaan näkökulmaan jo Jenkeissä pitkään asuneen ystäväni kautta. Hän muutti yli 10 vuoden jälkeen takaisin Suomeen ja perusti täällä perheen. On ollut hymyilyttävää seurata hänen ylistäviä Facebook-päivityksiään suomalaisesta neuvolajärjestelmästä, pitkästä äitiyslomasta (Jenkeissä parhaimmillaan noin 6 viikkoa palkattomana) ja viimeksi hänen hämmästystään siitä, että vaunujen kanssa saa matkustaa julkisissa liikennevälineissä ilmaiseksi?? Hän itse sanoi jo aiemmin, ettei hänellä olisi koskaan ollut varaa perustaa perhettä Jenkeissä. Partasen kirjan luettuani aloin ymmärtää, miksi.  

On se kumminkin ihan kivaa elää maassa, jossa ambulanssikyyti maksaa parikymppiä.


Kirjan jokaisesta luvusta voisi kirjoittaa oman postauksen. Itselleni kiinnostavinta on tietysti lukea vertailua lapsiperheiden asemasta ja Suomen ylistetystä koululaitoksesta. Sivistävintä on perehtyä amerikkalaiseen sairasvakuutusjärjestelmään, josta en ole tähän asti ymmärtänyt mitään, eikä nyt ole niin hirveästi kiinnostanutkaan. Nyt tajuan jopa sen, mistä ObamaCaressa on kysymys ja miksi se on siellä niin iso issue. 

Koska kirja on kirjoitettu amerikkalaisille, se sisältää tietysti suomalaiselle paljon itsestäänselvää asiaa Suomesta. Toisaalta Partasen Suomi-herätys ja Pohjoismaiden ihailu on ihan terveellistä luettavaa suomalaiselle: kieltämättä tämän hetkinen kiistely siitä, saavatko perheet pitää hoitovapaata kaksi vai kolme vuotta ja miten vapaat jaetaan tuntuu aika erilaiselta kuin amerikkalainen keskustelu siitä, voisiko äitiysloman pituus olla peräti 14 viikkoa ja osittain palkallista.

Partanen ei ulkomailla asuvana tietenkään näe enää koko totuutta keskiluokan arjesta. Esimerkiksi hieno ja edullinen päiväkotisysteemimme on kaatumassa paikoitellen omaan erinomaisuuteensa. 

Omalla asuinalueellamme päiväkodit ovat niin täynnä, ettemme ole koskaan onnistuneet saamaan omasta kaupunginosasta lapsille paikkaa julkisesta päiväkodista, vaikka kadun toisella puolella olisi julkinen päiväkoti, jonne olisimme kaikkein eniten halunneet. Sen sijaan pääsimme bussimatkan päässä olevaan yksityiseen päiväkotiin, joten tilanne on varmaankin amerikkalaisen näkökulmasta vähän absurdi: haluaisimme julkiselle, vaan emme pääse. Siinä ei auta raha eikä rakkaus. Harmittaa. 

Keskiluokkaista ahdistusta löytyy siis Suomestakin, joskin mittakaava on toinen ja helpommin ratkottavissa.

Partanen myös kuvailee shokkiaan törmättyään metrossa housuihinsa pissanneeseen kodittomaan, joita ei Suomessa hänen mukaansa juurikaan nähnyt. Valitettavasti ajat ovat tainneet muuttua: housuun pissanneita kodittomia, kerjäläisiä, narkomaaneja ja erilaisia mielenterveyspotilaita tulee nykyään vastaan ihan Helsingin keskustassakin aika tiheällä otannalla. 

Kun Partasen kirjaa lukee, ymmärtää, että olemme siitä huolimatta edelleen hyväosaisia. Pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta haluaa pitää entistä tiukemmin kiinni. 

Kirja tarjoaa myös kiinnostavan näkökulman siihen, miten amerikkalaiset näkevät Pohjoismaat ja mitä he meidän "sosialismissamme" pelkäävät. Partanen romuttaa ansiokkaasti monia myyttejä, ja todistaa vääräksi mm. sen kuvitelman, että keskituloiset maksaisivat Pohjoismaissa huikean paljon enemmän veroja kuin Amerikassa. Vertailu on vaikeaa, mutta Partasen lopputulema on silti se, että Jenkeissa keskiluokka on jäänyt taloudellisessa asemassa pahasti jälkeen monista muista läntisistä teollisuusmaista. 

Shokeeraavaa oli myös tieto siitä, että Obaman veroprosentti oli pienempi kuin hänen sihteerinsä, minkä Obama itsekin julkisesti kertoi esimerkkinä järjestelmän järjettömyydestä. Keskituloisen veroprosentti voi olla lähellä kolmeakymmentä kuten Suomessakin, mutta miljonäärillä se voi olla 14. 

Anteeksi mitä? Vaikka suomalaisilla on taipumus valittaa korkeista veroista, niin tällainen kuvio ei kyllä taivu pohjoismaiseen oikeudenmukaisuuskäsitykseen. En ollut aidosti ymmärtänyt, että Jenkkien verotussysteemi suosii rikkautta siinä määrin, että rikkaat maksavat radikaalisti vähemmän veroja kuin pienituloiset. Onnea vain Trumpin valinnasta koko kansakunnalle - vaikea uskoa, että Trump sitä taloudellisessa ahdingossa elävää työtöntä tai duunaria ainakaan pelastaa.

Valitettavasti Trump vie heidät entistä syvemmälle menneisyyteen, aina vain pahenevaan tuloerojen kasvuun ja suurempaan ahdistukseen. Harmillista on, että Trump ei tätä kirjaa tule lukemaan, sillä hän lukee kuulemma korkeintaan yhden sivun tekstiä ja senkin mieluiten ranskalaisilla viivoilla. Toivon, että edes joku hänen lukutaitoinen avustajansa lukisi kirjan ja alkaisi miettiä, voisiko Pohjoismaista ottaa pientä esimerkkiä edes jossain. 

Suomalaiselle kirja on sen sijaan suositeltava jo siitäkin syystä, että oma ahdistus kotimaan asioista vähenee: rapakon toisella puolella ruoho ei todellakaan ole vihreämpää, vaan melkein jo karrelle kuivunutta.

Alkulause: "Bill Clinton nojautui taaksepäin ja tuijotti tyhjyyteen silmälasikehyksiensä yli."

Kenelle: Donald Trumpille. Jos et ole Donald, niin lue silti: suosittelen kaikille hyvistä tietokirjoista ja maailmanmenosta kiinnostuneille. 

Väsynyt äiti -pisteytys (1-4): 4. Väsynyt äiti luki tätä herättyään jopa keskellä yötä ahmimalla. Kiinnostavaa asiaa ja vetävää tekstiä. Kiitän.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Nythän tätä Amerikan mallia ovat tuomassa Suomeenkin uusliberaalit poliitikot, jotka ovat ujuttautuneet vähän joka toiseen puolueeseen. Kaikki yksityistetään ja rikkaiden ja köyhien juopa kasvaa. Ja me annamme sen tapahtua?
Ina sanoi…
Kyllä, ajattelin ihan samaa. OIkeastaan kirjaa pitäisi suositella myös suomalaisille poliitikoille herätyksenä siitä, että pohjoismainen malli näyttää Jenkkilän sijaan olevan se, joka vie modernissa maailmassa myös taloudelliseen menestykseen. Kirjassa tosi tärkeä oli myös luku koulutuksesta ja siitä, miten lahjakkuuksia hukataan Amerikassa epätasa-arvoisen ja kalliin koulutusjärjestelmän takia. Siihen ei pienillä mailla yksinkertaisesti ole varaa. Samaa pätee päiväkoteihin, joissa ryhmäkokoja kasvatetaan ja resursseja kutistetaan: monet päiväkotien työntekijät sanovat, että enää ei voi puhua varhaiskasvatuksesta, vaan lasten säilömisestä. Se on järkyttävää.
Anonyymi sanoi…
Näin on. Koska poliitikot ovat kuitenkin täysin tietoisesti tuhoamassa järjestelmäämme, ehkä tärkeintä olisi että Partasen kirjan lukisi mahdollisimman moni kansalainen: että se herättäisi näkemään, mitä on oikein tapahtumassa ja mihin meitä viedään. Minä ainakin kiinnostuin kirjasta tästä näkökulmasta (en siis ole lukenut kirjaa vielä) oikeastaan juuri nyt, vaikka kirjan periamerikkalaisen myyvää nimeä vierastankin. Kiitos siis bloggauksesta!
T. tuo edellinen nimetön
Helmi sanoi…
Ah! Kiinnosti kirja jo ennen tätä, nyt vielä enemmän, kiitos!
Ina sanoi…
Kirja on mielestäni siinä mielessä positiivisesti amerikkalainen, että vaikka asia on painavaa, niin teksti on kevyttä lukea. Välillä tuntui tosin siltä, että suomalaisen makuun hoettiin aika tiheästi sanaparia "pohjoinen rakkausteoria", mutta sekin on nimenomaan kohdemaahan kuuluva tapa brändätä asioita. ;) Meillähän on paljon sellaista, mistä amerikkalaisista pitäisi ottaa oppia, mutta ehkä se liike voisi alkaa kulkea paremmin Atlantin yli molempiin suuntiin.
Arja sanoi…
Hirmuisen kiinnostavaa! Kuvittelin kirjaa suorastaan raskaaksi, mutta kun sanot helppolukuiseksi, taidan rohkaistua kirjastovaraukseen asti ainakin. Anu Partanen on fiksu kirjoittaja, lehtijutuistaan olen pitänyt.
Arja sanoi…
Hirmuisen kiinnostavaa! Kuvittelin kirjaa suorastaan raskaaksi, mutta kun sanot helppolukuiseksi, taidan rohkaistua kirjastovaraukseen asti ainakin. Anu Partanen on fiksu kirjoittaja, lehtijutuistaan olen pitänyt.
Suketus sanoi…
Tämä oli todella oivallista luettavaa. Vaikka Partasella toki on eräänlainen glorian kehukalvo Suomen päällä, saamme me todellakin olla ylpeitä tästä maasta ja pitää siitä jatkossakin huolta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Mitäs me hirviöt